A A A A A

Elämä: [Vanheneminen]


1 Timoteukselle 5:8
Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi.

2 Korinttilaisille 4:16
Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.

5 Mooseksen 32:7
Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla.

5 Mooseksen 34:7
Mooses oli kuollessaan sadankahdenkymmenen vuoden ikäinen, mutta hänen näkönsä ei ollut hämärtynyt ja hän oli vielä täysissä voimissaan.

Saarnaajan 7:10
Älä kysele, miksi asiat ennen olivat paremmin kuin nyt, sillä et sinä viisauttasi sitä kysy.

2 Mooseksen 20:12
"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

1 Mooseksen 6:3
Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta."

1 Mooseksen 25:8
Sitten hän kuoli rauhallisen vanhuuden jälkeen korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saanee- na, ja hänet otettiin isiensä luo.

Jesajan 40:29
Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa.

Jesajan 46:4
Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.

Jobin 5:26
Ja kun olet elämästä kylläsi saanut, otat paikkasi haudassa, niin kuin lyhde saa paikkansa korjuun aikana.

Jobin 12:12-20
[12] Vanhuksillako vain on viisaus, pitkä ikäkö yksin antaa ymmärryksen?[13] Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää.[14] Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene.[15] Kun hän pidättää vedet taivaassa, tulee kuivuus, kun hän päästää ne irti, ne myllertävät maan.[16] Hänen on voima ja taito -- eksy tai eksytä, hänen tekoaan olet.[17] Hän ajaa neuvonantajat alastomina pois ja riistää tuomareilta järjen.[18] Hän katkoo kuninkaiden sitomat köydet, kuninkaiden vyötäisille hän sitoo lannevaatteen.[19] Papit hän ajaa alastomina pois, hän kukistaa vanhat valtasuvut.[20] Parhaankin puhujan huulilta hän vie sanat, kansan vanhimmilta hän vie ymmärryksen.

Jobin 32:7
Ajattelin: "Puhukoot nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on takanaan paljon vuosia."

Joelin 2:28
(H3:1) -- Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia.

3 Mooseksen 19:32
"Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle ja pelkää ja kunnioita Jumalaasi. Minä olen Herra.

Filemonille 1:9
niin minä rakkauden nimessä mieluummin vain vetoan sinuun tällaisena kuin olen. Minä Paavali, jo vanha mies, nyt lisäksi Kristuksen Jeesuksen tähden vankina,

Psalmien 71:9
Älä hylkää minua nyt vanhuuden päivinä, älä jätä, kun voimani uupuvat.

Psalmien 71:18
Kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua, Jumala. Minä julistan tuleville polville kätesi mahtia ja tekojesi suuruutta.

Psalmien 73:26
Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.

Psalmien 90:10-12
[10] Seitsemänkymmentä on vuosiemme määrä, tai kahdeksankymmentä, jos voimamme kestää. Ja kaikki niiden meno on vain turhuutta ja vaivaa, ne kiitävät ohitse, ja me lennämme pois.[11] Kuka tuntee vihasi koko ankaruuden? Kuka kylliksi pelkää sinun kiivauttasi?[12] Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.

Psalmien 91:16
Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."

Sananlaskujen 17:6
Vanhusten kruununa ovat lastenlapset, lasten kunniana heidän isänsä.

Sananlaskujen 20:29
Nuorukaisten ylpeytenä on heidän voimansa, vanhusten kunniana harmaat hapset.

Sananlaskujen 23:22
Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän, älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha.

Psalmien 37:35
Minä näin jumalattoman voimansa tunnossa, hän rehotti kuin piikkipensas kukassaan.

1 Aikakirja 29:28
Hän kuoli korkeassa iässä, elämästä, rikkaudesta ja kunniasta kyllänsä saaneena, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Salomo.

1 Kuninkaiden 3:14
Ja jos vaellat minun teitäni säädösteni ja määräysteni mukaisesti, niin kuin isäsi Daavid vaelsi, minä annan sinulle pitkän iän."

Psalmien 103:5
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.

Titukselle 2:3
Vanhojen naisten tulee samoin käyttäytyä arvokkaasti. He eivät saa puhua muista pahaa eivätkä olla viinin orjia, vaan heidän on opetettava muita hyvään.

1 Timoteukselle 5:1-2
[1] Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin omaa isääsi, nuorempia miehiä kuin veljiäsi,[2] vanhoja naisia kuin äitiäsi, nuorempia naisia kuin sisariasi, siveästi ja puhtaasti.

Psalmien 71:8-9
[8] Siksi minun suuni tulvii kiitosta ja alati ylistää ihanuuttasi.[9] Älä hylkää minua nyt vanhuuden päivinä, älä jätä, kun voimani uupuvat.

Filippiläisille 3:20-21
[20] Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta.[21] Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.

Jesajan 46:3-4
[3] Kuule minua, Jaakobin suku, koko Israelin heimon jäännös! Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti![4] Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.

Psalmien 92:12-15
[12] (H92:13)Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu, kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit.[13] (H92:14)Heidät on istutettu Herran temppeliin, he kukoistavat Jumalamme esipihoilla.[14] (H92:15)Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat,[15] (H92:16)kertovat Herran oikeamielisyydestä. Herra on minun turvakallioni, hän ei vääryyttä tee.

Saarnaajan 12:1-7
[1] Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä,[2] ennen kuin auringon valo, kuu ja tähdet himmenevät ja sadetta seuraavat yhä uudet pilvet.[3] Silloin talon vartijat vapisevat, soturit painuvat kumaraan ja jauhajanaiset, vähiin käyneet, ovat jouten. Ikkunoista kurkistelijat jäävät pimeään,[4] kadun kaksoisportit suljetaan, myllyn ääni heikkenee ja ohenee linnunlaulun kaltaiseksi ja laulun kaikki kaiut vaimenevat.[5] Silloin myös pelätään mäkiä ja tie on täynnä kauhuja. Mantelipuu kukkii ja heinäsirkka ahmii vatsansa täyteen ja kapriksen nuput puhkeavat, mutta ihminen menee iäiseen majaansa ja valittajat kiertävät kujia.[6] Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.[7] Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.

Finnish 1992 Bible
Copyrighted : Finnish Bible Society 1992